torstai, 16. kesäkuu 2011

30 days clothing ~ Day 8

nyt ssaatte hirttää mut puuhun :) Sorruin käyttämään webkameraa. ^ Canoni lähti pikkusiskon kanssa suonenjoelle ja toisesta kamerasta akku loppu. :DD 1308249253_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

tiistai, 14. kesäkuu 2011

Sinun takiasi. (Osa 3)

3. LUKU
Muutama suosittu, blondikin tyttö hihitteli Aatun ympärillä. Poika näytti hermostuneelta ja nauroi huomattavan väkinäisesti. Mun oli vaikeata enää olla katsomatta poikaa, ja Tiia sekä Lila olivat tämän huomanneet. Ehkä jopa poikakin. “Taas toi Ojala on tuolla”, Tiia sanoi ja sylkäisi maahan. “Älä viitti syljeskellä, vaikka kui toivot et se tulis tänne ja rakastuis Emmaan. Tai suhun”, Lila tiuskaisi virnistellen. Tyttö jauhoi vaaleanpunaista purukumia suuri eleisesti ja Tiia näytti kieltään Lilalle potkaisten maassa olevaa tölkkiä. Tiia vaihtoi nopeasti puheenaihetta. “Ulkovälkät on jostain niin syvältä”, Tiia valitti. Vilkaistuaan Aatua kohti, hän kuiskasi: “Aatu tulee tänne”. Tyttö istui nurmikolle minun katsoessani Tiiaa hädissäni. Peitin kädessäni olevat pienet arvet, vaikka ne eivät edes olleet näkyneet, hupparini hihoilla. “Ben”, arvet kertoivat. Ne kertoivat minun tarinaani, ne olivat osa minua. “Moi”, Aatu sanoi ja virnisti kohti Tiia ja Lilaa, itse olin sulkeutunut ja seisoa tönötin paikallani. Tytöt moikkasivat takaisin. “Hei, mun täytyy käydä Julian luona, ja Julial on asiaa myös sulle Tiia”, Lila sanoi ja katosi paikalta. Tiia kampesi itsensä ylös ja seurasi Lilaa, ensin vinkattuaan silmää minulle huomaamattomasti. Hermostuneisuus kaappasi vallan ja katselin maata. “Totaa, haluisitsä olla mun pari ysitansseis...” kysyin, edelleen katse maahan luotuna, hiljaisella, ahdistuneella äänellä. “Eh, tota, Mä lupasin jo mennä Niinan kaa, se tota kysy ensin. Sori”, Aatu puhui pehmeällä äänellään, kuin ystävälleen. Hymyilin tuolle väkinäisesti, kellojen soidessa. Mä häivyin paikalta kohti ulko-ovia.
* * * * * * * * * * * *
Mun päätäni särki. Mua yökötti. Fysiikan kaaviot hyppivät ensin taululla, sitten lähtien juoksemaan ympäri luokkahuonetta. Ja ne jatkoivat matkaansa ikkunasta ulos. Koko luokkahuone alkoi pyöriä, ja katto ja lattia vaihtoivat paikkaa. Kaikki tuntui epätodelliselta. Musta tuntui kuin pettäisin jotain ihmistä, jota en edes tuntenut, ollessani ihastunut Ojalaan. Muuta en ehtinyt ajatella, kun mun silmissäni sumeni. Ja pimeni pelästyneiden huutojen saattelemana.
* * * * * * * * * * * *
Heräsin ja katsoin tuttua vihreää kattoa. Terveydenhoitaja. “***”, kirosin pelästyneenä, ja kampesin itseni istumaan. Joudun kuitenkin huippauksen takia takaisin makuulle. Päätäni särki jumalattomasti. Huokaisin helpotuksesta, kun terveydenhoitaja antoi minulle särkylääkkeen ja käski istua odotushuoneessa kymmenen minuuttia, ja sitten painua kotiin. Onneksi mun arpia ei huomattu.
* * * * * * * * * * * *
“Sä lähdet Koivurantaan, mä en kestä että mun tytär laihtuu ja vielä viiltelee itseään”, äitini totesi kun astuin sisään ovesta. “Koska sä muka näit jotain arpia?” kysäisin, aivan kuin se ei olisi totta. Vaikka se oli. “Eilen”, äitini vastasi kylmästi, silmät punertaen. Mä huomasin sen itkeneen vastikään. Katosin huoneeseeni miettien, olinko mä kuullut Koivurannasta aikaisemmin. Sitten älysin, että se oli se paikka, johon toissa vuonna oli viety yksi oppilas. Tyttöhän vietiin “Laholatvaan”, koska se oli hullu. Jotain harhoja tyttö oli nähnyt. Mutta enhän mä ollut hullu. Halusin vain olla viehättävän laiha. Mä vain ahdistuin ja purin sen ranteisiini. Mutta enhän mä ollut hullu?
* * * * * * * * * * * *
“Emma, kuinka sä oot noin masis?” Tiia kysäisi ja tunki sitten lihottavan suklaapalan suuhunsa. “Älä ole möksmöks”, Lila lisäsi ja silitteli mun kättä. Vedin sen nopeasti, vaistomaisesti pois. “Sä voit kertoo kaiken, me pidetään se salaisuutena eikä naureta millekään. Eikä hylätä”, Tiia sanoi ja hymyili lempeästi. Lilakin hymyili mulle. Mä mietin hetken, kertoako vai eikö kertoa, siinä vasta kysymys. “No, okei. Ette sit helvetis kerro kenellekään”, mä pakotin tytön vannomaan mulle. He nyökkäsivät. “Mä lähden koulujen loppuna Laholatvaan”.
* * * * * * * * * * * *
Mä tunsin Aatun polttavan katseen mun niskassani. Mä kirjoitin maantiedon opettaja perässä, kopioin kalvolta tekstin vihkooni. Joku koputti puiseen oveen, mutta en kääntynyt katsomaan. Opettaja, nuori mies, harppoi ovelle ja avasi sen. Mies päästi terveydenhoitajan sisään ja harppoi takaisin piirtoheittimelle. “Emma Laaksonen”, terveydenhoitaja vaati, ja ahdistuneena nousin ylös tuolistani. Kokosin tavarani ja kävelin alistuneena terveydenhoitajan kanssa kohti terveydenhoitajan tiloja.
* * * * * * * * * * * *
“Sä olet taas laihtunut”, nainen sanoi otsa kurtussa vakavalla äänellä. Nakkelin niskojani. “En tarpeeksi”, kuiskasin, toivoen sitten heti, etten olisi sanonut sitä. Onnekseni terveydenhoitaja ei kuullut sitä. Sen sijaan nainen näppäili puhelimeensa numeron. “Erja Ilola tässä hei. Emma kävi äsken punnituksessa, istuu kyllä vielä vieressäni, mutta hän on taas laihtunut. Luulisin, että Emman ei kannata odottaa kevääseen saakka, vaan hänen on päästävä Koivurantaan mahdollisimman nopeasti. Ehkä jo huomenna”, terveydenhoitaja kälätti puhelimeen. Hätkähdin kun puhelimesta kuului läpi äitini alistunut ääni. Huokaus karkasi huuliltani. Mä joutuisin Laholatvaan huomenna.

Puita, puita, huoltoasema, kerrostaloja, puisto, päiväkoti, puita, kerrostaloja, rivitaloja, puistoja, Laholatva.
* * * * * * * * * * * *
Mä katsoin mun edessä olevaa järkyttävän kokoista annosta. Ja mun vieressä oleva Tiina-Maria katsoi ainakin yhtä pelokkaasti omaansa. Toisella puolella Heidi söi kaiken kiireellä ja katosi vessaan – oksentamaan. Tosin vessaan laitettiin aina ruokailun jälkeen vartijat, jottei pääsisi oksentamaan. Eräs työntekijöistä, Anne-Maritta, tuli meidän luoksemme. ”Tiina-Maria, Emma. Syökää nyt muutama lihapulla edes, ja sitä kastiketta myös”, nainen sanoi huomatessaan, että raaputin kastiketta pois. ”Sekä peruna ja haarukallinen salaattia, niin sitten pääsette ruokailusta.” Anne-Maritta hymyili kannustavasti. Mua yökötti, mutta leikkasin yhden lihapullan puoliksi. Mä leikin sillä hetken aikaa toivoen, että kastike katoaisi. Tungimme Tiina-Marian kanssa lihapullan palasen yhtä aikaa suuhumme. Ja me molemmat yökkäilimme, kun tunsimme kuinka rasva kosketti kieltä. Ja varastoitui kehoomme. Lopulta Tiina-Maria, sekä minä, yökkäsi lihapullan paperiin.
* * * * * * * * * * * *
”Mä jouduin syömään yhen lihapullan ja salaattia. Musta tulee lihava”, Tiina-Maria kuiskasi mulle kuulostaen pelästyneeltä. Me kävelimme kohti omia makuuhuoneitamme. Tai oikeastaan iso huone se oli, johon oli rakennettu seiniä neljän metrin välein, niin, että keskelle jäi käytävä ja jokaisella oli oma pieni loossi. Mun loossi oli Tiina-Marian ja erään köytlshäiriöisen tytön välissä. Välillä tyttö huusi yöllä, aivan kuin itse *** jahtaisi. Ja joskus tyttö leikki nukeilla kuin pieni lapsi. Mä katosin omaan loossiini ja heilautin kättäni Tiina-Marialle. Hukuttauduin peiton alle nopeasti. Mutta unta mä en saanut vielä moneen tuntiin, mua vain oksetti mun mahassani olevat lihapullat ja kastike.
* * * * * * * * * * * *
Mä istuin ruskeassa nahkatuolissa. Ma katselin huonetta, jossa istuin. Kaikki oli tummanruskeaa. Nainen, mun psykologini, istui tummanruskean puupöydän toisella puolella samanlaisella ruskealla nahkatuolilla. ”Minkälaisena sä näät oman vartalosi?” nainen kysyi. Psykologilla oli päällään ruskea jakkutakki, ja tummanruskea toppi. Naisen lempiväri taisi olla ruskea. ”En mä sulle kerro”, tiuskaisin mun sylilleni. Tunsin naisen katseen, mulkoilun.
* * * * * * * * * * * *
”Piirtäkää unelmavartalonne !” Anne-Maritta paasasi huoneen edessä heilutellen käsiään samalla kun hän käveli edestakaisin. Moni huokaisi. Mä vain nielaisin ja tuijotin edessäni olevaa tyhjää paperia. Anne-Maritta jakoi meille lyijykyniä, vahaliituja ja värikyniä. Kuin pikkulapsille. Moni vitsaili aiheesta ja alkoi piirtämään järkyttävän kokoista palloa. Anne-Maritta tuli heidän luokseen. Epäilevästi ohjaaja katsoi heidän töitään ja sanoi heille jotain. Tytöt väittivät vastaan, mutta sitten kumittivat piirrustuksensa. Mä piirsin ensin laihan, laudan vartalon. Kumitin ja tällä kertaa piirsin kuvan naiselle pienet rinnat ja pienen perseen. Urheilijan vartalo. Pitkät sääret. Pitkät ja paksut hulmuavat hiukset. ”Sä olit tuollainen vielä joskus”, tuttu ääni huikkasi ja istui viereeni. ”TIIA!” mä huudahdin ja heittäydyin tytön kaulaan. ”Paitsi sä et ollu 190 senttii pitkä”, Tiia virnisti mulle. ”En mä oo ollu tommonen koskaan”, huokaisin. Laskin käteni syliini ja laskin katseeni niiden mukana. ”Hei olitpas”, Tiia sanoi kietoessaan käsiään ympärilleni. Mä en nyökännyt. ”No, haluatko kuulla uudet juorut?” tyttö kuiskasi mun oikeaan korvaani.
* * * * * * * * * * * *

tiistai, 14. kesäkuu 2011

30 days clothing ~ Day 7

hehe, kamera lähti siskon mukaan pois, enkä jaksanut etsiä huonompaa kameraa, joten kuva jää tältäkin päivältä pois. >8DD lintsaan nyt tässä, kun ei oo näinä päivinä oikeen mikään kiinnostanu.

maanantai, 13. kesäkuu 2011

Helsinki-päivän ilmaiskonsertti

Tuli sieläkin käytyä. Tässä muutama tuhat kuvaa.

1307990613_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307991181_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307991284_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307992186_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307992211_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307992244_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307992470_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307993208_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307993619_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307993911_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307994299_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307994423_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307994477_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307994642_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1307994715_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

maanantai, 13. kesäkuu 2011

30 days clothing ~ Day 5 & 6

heheee, eli eilisen kuva katosi i'm so sorry! :o

Ja sitten tänään en jaksanut vain ottaa kuvaa kun kamerastakin loppui akku. :D Ei muutenkaan ollut kiinnostavat vaatteet, joten so whot. D: Sorry my ladies ♥